Jore Marjaranta
Laulaja-lauluntekijä ja joogaopettaja
Jore Marjaranta on suomalainen laulaja-lauluntekijä, joka on soolouransa lisäksi tullut tunnetuksi yhtyeistä Leningrad Cowboys ja Guitar Slingers.
Jore Marjaranta aloitti soolouransa vuonna 2000, jolloin hän julkaisi albumin nimeltä ”Eteenpäin”. Se oli Joren ensimmäinen suomeksi julkaistu albumi, ja se nousi julkaisuviikolla albumilistan sijalle 10. Albumin sävellyksistä vastasivat Jore ja Ako Kiiski, joka myös tuotti Joren kolme ensimmäistä albumia. Kappaleet sanoittivat Jore ja Jiri Nikkinen. Laulu ”Kävelet tähtiin päin” oli Joren ensimmäinen oma suomenkielinen sanoitus omaan sävellykseensä.
Soolouransa aikana Jore on julkaissut seitsemän albumia ja yhden kokoelmalevyn. ”Minä ja Morrison” ja ”Pahat pojat” -elokuvien lisäksi hän on lisäksi laulanut musiikkia elokuviin ”Kalteva torni” ja ”Pikku Kananen”. Hän lauloi myös tv-sarjan ”Salatut Elämät” -tunnusmusiikin 2000-luvun alussa.
SummerVibes -tapahtumassa voi tutustua Joreen myös joogaohjaajana. Joogaa hän on harrastanut noin 20 vuotta ja ohjaajana toiminut vuodesta 2012 lähtien. Hathajooga on joogan klassisin ja länsimaissa tunnetuin muoto. Rauhallinen ja lempeä hathajooga koostuu joogan perusliikkeistä eli asanoista ja on monien nykyaikaisten joogasuuntauksien perusta.
